Taas ei menny niinko elokuvis..

Ai miten niin ollaan oltu paljon keskussairaalassa?

Pohjustus: Meillä oli tänään aika päksiin jalkahoitajalle. Tai siis Ipanalla oli. Tai siis aineki mä luulin niin.
Lastenpolin (joka on ulkooven vasemmalla puolella ja käynnit yleensä siellä) sijasta mentiinkin aulan läpi toiselle puolelle ja siitä hissillä vitoseen ja sit hetki pyörittiin kunnes löydettiin aikuisreumapuolen ovi. Oltiin siellä tavanomaisesti kolme minuuttia myöhässä ja luettiin tovi aku ankkaa ja juttelin meidän reumahoitajan kanssa, joka sattu kans oleen siellä. Luettuani jo toisen aku ankan rupesin ihmettelemään, että mikä meininki, ko mekin oltiin alunperin myöhässä. Kysyin reumahoitajalta, että mitäs nyt kun meil oli aika kahdeltatoista ja kello on kakskytäviittä yli. Hän neuvoi koputtamaan jalkahoitajan ovelle ja tein näin (tai siis painoin summeria). Hän tulikin avaamaan ja sanoin "moikka, meil piti olla aika tänää kaheltatoista". "Ei pitänyt". "Kyllä piti". "Ei pitäny". "Joo-o, kato vaikka niistä tiedoista". Ja sitte katteltiin tietoja ja ei tosiaan pitäny. Meillä oli aika vasta perjantaina klo 12.00. No mä jäin aika sanattomaks siinä vaiheessa ja lääkäri sit kyseli että tullaanko pitkältä ja minä sopersin, että kaupungin toiselta puolelta ja vakuuttelin, että kyllä voidaan tulla perjantainakin uudestaan. No lääkäri sano, että voihan hän nyt sentään katsoa niitä jalkoja, kun me kerran ollaan jo siellä. Kutsuin Ipanan ja syylät sai raspilla kyytiä. Kun Ipana oli valmis, hän sanoi menevänsä leikkipaikalle ja minä sitten ok ja päästin sen ovesta ja jäin vielä kuuntelemaan jatko-ohjeita ja vastaanottamaan seuraavaa aikaa lääkäriltä. Kun tulin ulos huoneesta muutamaa minuuttia myöhemmin, ei Ipanaa missään. Kävelin käytävän päästä päähän ja kurkkaisn mahdollisista piilopaikoista. Ei jälkeäkään. Kysyin oven ulkopuolella istuvalta mieheltä ja aulassa seisovalta äiti-ihmiseltä ja kumpikaan ei ollut nähnyt pinkkiasuista tyttöä. Lähdin kohti osaston ulko-ovea ja epäilyksistäni tuli totta kun huomasin niiden avautuvan liikkeestä. Voi paska kökkö! Menin kansliaan sanomaan, että nyt on laps kadonnu ja koputin reumahoitajamme ovelle ja sanoin, että nyt hukkasin Ipanan. Mietittiin onko se mennyt portaita vai hissillä ja sanoin, että luultavasti hissillä, muttei Ipana tiedä mitä kerrosta painaa ja ei tiedä onko lähteny ylös vai alas. Reumahoitaja käski mun mennä kattoo kahviosta ja hän soittaa lastenpolille. Sanoin, että sinne se Ipana luultavasti pyrkii kun muistelin, että Ipana mainitsi leikkipaikalle menosta. (Siellä on semmoinen iso iso leikkipaikka missä voi touhuilla vaikka ja mitä ja Ipana aina leikkii siellä. Oletin tottakai, että Ipana tarkoitti sen osaston leikkipaikkaa missä oltiin, kunnes huomasin Ipanaa etsiessäni, ettei siellä ole edes mitään leikkipaikkaa) ja lähdin hissillä alas. Ei näkynyt kahviossa, joten kädet täristen lähdin kohti lastenreumapolia. Siellä Ipana leikki onnessaan ja hoitaja puhui meidän reumahoitajan kanssa juuri puhelimessa. Tässä tulee kysymys, ai miten niin ollaan oltu aika paljon päksissä, kun mun 5-vuotias osaa oma toimisesti mennä koko sairaalan läpi vieraalta osastolta viis kerrosta alas hissillä omalle polille leikkimään? Kehuen neuvokkuudesta ja toruen karkaamisesta vein Ipanan vielä ylös näytille ja lähdettiin kotiin. Hän kerto et oli kyllä sanonu menevänsä leikkipaikalle ja hän vaa paino hississä ykköstä.
Äiti on hämmästyny. Ja helpottunu.

                                        (Tässä olis nyt kuva Ipanasta leikkimässä siellä lastenpolilla, jos järkytyksen ja                                                                                    helpotuksen sekaisilta tunteiltani oisin semmosen älynny ottaa)