
Täältä voi lukea aiemmat aineeni Mikä minusta tulee isona ja Mikä meitä yhdistää.
Mitäs tänään syötäisiin?
No tänään syödään jauhelihaa ja makaronia.
Pidän hyvästä ruuasta ja osaan (nykyään) laittaakin ainakin muutamia ja sellaista keskiskertaisen hyvää kotiruokaa, mutta ruuanlaitto ei kyllä ole minun juttuni. Leivonta on.
Meillä äiti oli aina töissä, joten opin mikron käytön varsin varhain. Tuntuu, että aikaisemmin mikroruuatkin oli maistuvampia, nyt ne vain säilyy pitempään. Ammattikoulussa opin tekemään jokaisen itseään kunnioittavan opiskelijan suosimaa ruokaa, eli nuudeleita ja tonnikalaa. Näistä ensimmäistä en ollut varmaan edes koskaan maistanut aikaisemmin. Sillä elettiinkin seuraavat neljä vuotta. Ensimmäisen kerran elämässäni olen perunoita keittänyt omalle lapselleni soseeksi, kun Ipana oli kolme kuinen.. Myös ensimmäinen kalan valmistus oli haaste, kun Ipanalla puhkesi reuma ja kalapuikot ei kuulemma
Parhaita ruokiani ovat ehkä lidlin season vihannekset ja kanan grillikoivesta nyhdetyt palat wokattuna ja vähän öljyä ja sweet chili kastiketta ja curryssä keitettyä nuudelia ja loppuun rikotaan päälle yksi muna ja paistetaan sotkua niin ai nami! Toinen mikä on itseni mielestä herkkua, on perunamuusi ja vuohenjuusto-herne-maissi-paprika-lihamureke ja joku ihana kastike. Omnomnom.
Ipanan herkkuihin ei kumpikaan kuulu. Vaikka hän enemmän ja vähemmän mielekkäästi pöperöitäni sisällensä ahtaa
Koska
Käytettyäni valkosipulijauhetta ja monia kuukausia, päätin päivänä yhtenä tehdessäni kanan grillikoipia, ripotella sitä niiden päälle ennen uuniin laittoa. Otin jauhetta kädelleni ja koostumus alkoi heti epäilyttää. Pikainen makutesti osoitti jo kytevät epäilykseni todeksi: Korppujauhoa. Muistiini palautuikin, että valkosipulijauheet oli käytetty ajat sitten ja olin lihamureketta varten lainannut samanlaiseen pakaste pussiin korppujauhoa, samaiselta ystävältä. Mainitsinko jo, että ruuanlaitto ei ole niitä vahvimpia puoliani...
Leipominen sen sijaan on kivaa, tuotokset vain tosin harvoin uppoaa. Minä en varsinaisesti ole makean ystävä (paitsi ilmeisesti hammaslääkärissä). Yleensä tuotokseni ovat kyllä syömiskelvollisia, jopa hyviäkin, mutta en jaksa syödä paria palaa enempää, ja ei Ipanallekaan voi määräänsä enempää syöttää, joten kutsun aina jonkun kylään ja jos jotain jää, annan heille kotiin viemisiksi. Jos kukaan ei suostu, pääse tai ehdi tulemaan, menen minä tuotosteni kanssa sitten kylään ja pakkosyötän siellä kaikille.
Aina on hyvä syy leipoa. Ipanan syntsillä vaan tuntuu, että haukkaan aina liian ison palan, kun aina on kokeiltava jotain uutta ja koska yksin teen, menee siinä aikaa. Yleensä kahvipöydässä komeilee jonkinlainen kakku tai kakskin, jotain suolaista ja keksejä etc.
Tein Ipanan syntsille kaksi vuotta sitten maitosuklaajuustokakun, joka oli pahaa, mutta vieraat olivat toista mieltä. Tein samana vuonna valkosuklaajuustokakun Ipanan serkun synttäreille, joka oli pahaa, mutta kaikki muut tykkäs. Tein viime vuonna tummasuklaajuustokakun Ipanan syntsille ja se oli pahaa, mutta vieraat tykkäsivät. Eikö kellään ole makuaistia? Noh tänä vuonna sitten päätinkin repäistä ja kun liityin koristeeliset kakut-lehden tilaajaksi, niin uuden arsenaalin ja ohjeiden voimin päätin repäistä ja vetäsin kolmensuklaanjuustohellokittykakun ja väsäsin piparit kuorrutteineen itse. Tai siis keksit. Aloitin sitte illalla ysin aikaa väsää niitä ko siihen piti mennä tunti ja tunti, mutta eihän se tietenkään menny niinkö strömsöössä niinkuin ei mikään mun elämässä ja tilanne oli se että aamulla seiskalta olin pursottanu vimoset piparit. Että sillee. Mutta kolmensuklaanjuustohellokittykakku oli syntisen hyvää ja sormet syyhyten oon oottanu tilaisuutta tehdä sitä uudestaan.
Tilaisin kaikkiruokaisen miehen ruuanlaittotaidoilla. Mukaan kiitos!
Hip hei, kuulostaa huolettomalta! Jatka samaan malliin. Aina tosiaan löytyy hyvä syy leipoa, mutta omaan napaan menee mulla kaikki ylijäämä...
VastaaPoistaHyvä tilaus!
Kiitos. Vaikka aihe tuntui ensiksi vaikealta, niin kyllä se teksti sieltä sitte pukkas tulemaan. :)
Poista