perjantai 25. lokakuuta 2013

Vauvahuuruissa

Mulla oli synttärit tiistaina, eli 22 pv. Aamulla heräsin sohvalta puol kasi painajaiseen. Eli päivä alko lupaavasti. Soitin ystävälleni, josta olen ehkä maininnutkin. Hänen laskettuaikansa oli 19 pv ja soitin kertoakseni painajaisestani ja vastaukseksi sain vaan itkua. Hän ei ollut nukkunut koko yönä, koska supistukset tulleet kuuden minuutin välein kahdestatoista asti. Käskin mennä sairaalaan, muttei halunnut, ennenkuin supistukset kolmen minuutin välein. Vaadin häntä soittamaan sinne ja lopulta hän suostui. Sairaalasta käskettiin hänet sinne (Yllätys pyllätys) ja hän menikin ja sitten sieltä ei kuulunutkaan enää mitään. Puoli kuudelta tuli soitto, että prinsessa syntyi 14.35. Itse olen syntynyt 16.04, joten pienokainen jäi vajaa puolitoista tuntia jälkeen. Ihana synttärilahja! Synnytys oli onneksi mennyt hyvin ja lapsi oli kaikin puolin terve. Ystäväni lähetti kuvan pienokaisesta. No itkuhan siitä tuli. He pääsivätkin jo eilen pois sairaalasta ja eihän tää malttanu pysyä poissa. Ensipupun ja 56 senttisen (kissa)yökkärin kera varustautuneena heti kynsihuollosta päästyäni pinkaisin sykyttämään pienokaista. Luulin, että vauvakuumeni helpottaisi lapsen synnyttyä, mutta päinvastoin! En olisi millään malttanut erottaa tassujani pikkuisesta. Hän oli niin kaunis ja hyvän tuulinen. Nälkäkiukkukinain v oli pieni piippaus. Ihan siinä sydän suli. Hän ei vielä tuoksunut vauvalle, joten päädyin nuuskuttelemaan äitiä, joka sen sijaan tuoksui vauvalle. Vauvelia sykyttäen ja äitiä nuuskuttaen siinä menikin koko ilta. Vauveli oli niin kaunis kun hymyili leveästi nukkuessaan. Teki mieli ottaa mukaan sieltä ja kun lähdön aika tuli ja vauva oli luovutettava vanhemmillee, itku tuli taasen. Pää täynnä vauvahuuruja ajelin kotio ja ajattelin joskus vielä... mullakin on toinen pieni ihme ♥ ♥ ♥

Muuten juuri kun kirjoitin tätä, niin omasta pikku ihmeestäni tuli taasen harvahammas taivaanlammas :)


Kyllä, sydämeni suli..


3 kommenttia:

  1. Heh, itsellä ei ole varmaan koskaan ollut vauvakuumetta, vaikka onhan ne tietysti suloisia. Olenkin ajatellut, että miksei se voisi olla samantien seitsenvuotias ja osaisi jo huolehtia itsestään. :D Aina kun ajattelen saavani joskus lapsen, kuvittelen sen aina vanhemmaksi, en ikinä vauvaksi. :P Ehkä adoptio voisi olla minulle sopiva juttu. Siis joskus vuosien päästä... Muuten kun kirjoitan tätä, karvainen lapsi tuossa pesee itseään sylissäni. :) Tähän mennessä se on ollut varsin helppohoitoinen, mitä nyt hiukan ylimääräistä pyykkiä tehnyt, mutta ihmeekseni ei ole hermot mennyt. Onhan se niin söpö... :P

    VastaaPoista
  2. Niin ja tietysti isosti onnea ystävällesi ja hyvä että satuit soittamaan ja käskit sairaalaan. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos. Vauva on niin söpö. Ennen Ipanaa en minäkään uskonut ikinä vauvakuumetta potevani. kmitä se sellainen on? Jotain syötävääkö? Ehkä ne hormoonit tarttui kun joka päivä ollaan tekemisissä. Eiks siihen perustu se, että niasten kuukautiset tasoittuu samaan kiertoon jos asuu yhessä. Kyllä mä haluun vielä vauvan, näiden karvaisten palleroiden ja Ipanan lisäksi...

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, rustaa jotaki!