torstai 27. maaliskuuta 2014

Aivopieru

Eilen sydän jätti enemmänkin kun pari lyöntiä väliin.

Ipana on käynyt musiikkiterapiaryhmässä ja koska se ei nyt tunnu sopivan Ipanalle, niin tuumimme terapiatätien kanssa yksilöterapiaan siirtymistä. Sen alkamisajankohdasta oli tarkoitus jutella eilen psykan poliklinikalla päksissä eilen klo. 10.00. Olin vähän etuajassa ja puhuin ystäväni kanssa puhelimessa ja rekisteröin, että takapenkillä oli hiljaista. Oletin Ipanan nukahtaneen ja puhelun lopetettuani käännyin sanoakseni: "Herätys nyt ollaan peril...". TYHJÄ! Istuin oli tyhjä. Sekunnin sadasosan mul kävi mielessä, et ei helvetti ooksmä unohtanu sen terkkarin pihaan (keskiviikko on piikkipäivä), kunnes tajusin, että niin joo kyl mä sen ihan vein hoitoon kun sinne palaveriin piti mennä yksin.

Selvennökseksi siis, en todellakaan ole ikinä unohtanut Ipanaa minnekkään (vaikka välillä tekis mieli), mutta se oli ensimmäinen järkeenkäypä selitys, minkä mun aivot rekisteröi kun tuijotin sitä tuolia, kunnes samantien tajusin, miten asia on. Totaalinen naamapalmu-hetki.

Onneks kukaan ei ollut todistamassa tähtihetkeäni, mutta olihan siitä pakko heti kaikille infota.. :D

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No toivottavasti ei satu... vaikka jokainen äiti on jossain vaihees valmis jättää bussipysäkille ja mieluiten mahdollisimman kauas kotoa, mutta todellisuudessa hirvee paniikki iskee kun se tuoli oikeesti on tyhjä.

      Poista

Kiva kun kävit, rustaa jotaki!