sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Mieltäni pahoittaa..

Ainekirjoitushaaste, vihdoinkin saan otettua osaa. Ja mikä mahtava aihe. Jos joku ei tiedä, mistä on kyse, niin Liinan sivuilta voi lukea alkuperäisen tehtäväannon, mutta lyhykäisyydessään: Joka kuukausi joku bloggaaja keksii aiheen, josta kaikki muut sitten kirjoittaa samana päivänä ja samaan kellonaikaan aineen (tässä käytetään ajastusta). Tästä tehdään sitten kooste, että kaikki voivat lukea toistensa aineita ja mukanaolleiden kirjoittajien joukosta arvotaan seuraava aiheen keksijä poissulkien jo keksineet. Tällä kertaa aiheen nro. 7, antoi Kupla-blogin Paula. Kuva on Täti-ihmisen käsialaa ja räätälöity tähän ainekirjoitushaasteeseen. On ollut tapana käyttää sitä kaikkien aineissa.

Mielensäpahoittaja

Mistä minä siis pahoitan mieleni? Monestakin asiasta, eläinrääkkäys (eritoten ketunnyljentävideot ja pentutehtaat, poissulkematta mitään eläimiin kohdistuvaa kaltoinkohtelua), ilkeät teot, onnettomuudet, lapsiin kohdistuva henkinen ja fyysinen väkivalta, maailman tilanne ja jos joku tekee jotain pahaa tai sanoo jotain pahaa minulle tai läheisilleni. Mutta on kaksi asiaa, joista kanssani ei kannata keskustella, koska otan yksinkertaisesti liikaa kierroksia. Molemmat alkavat E:llä. Ensimmäinen on EU. Ja tottakai kansanedustajat torkkupeittoineen. Olen opiskellut eläintenhoitajaksi (isoin osa-alue tutkinnostani on maatalous, joten voitte arvata loput) ja minut on kertakaikkiaan aivopesty EU-kielteiseksi. Mikään ei toimi, ruoka on kallista ja maatalous katoaa Suomesta. Myös verorahojen käyttö välillä saa kierrokset kohisemaan. Esimerkkitapauksia kun reumasairaala lopetettiin, mutta silti oli varaa kunnanjohtajien huoriin ja kansanedustajien torkkupeittoihin (Huomaan, että mul on selkeesti joku ongelma noiden torkkupeittojen kanssa, mutta se oli kerta kaikkiaan pöyristyttävää..) Ipanalla on siis lastenreuma ja meidän kannalta tosin oli onnekasta, että Heinolan reumasairaala lopetettiin, koska kaikki ammattitaitoset ja ihanat lääkärit siirtyi sieltä meille Päksiin. Mutta se siitä, oliskohan ollu, että elettiin jotakuinki vuotta 2006, kun etlarissa oli kysely, että kun Lahtea ei muisteta mistään, niin jos tehtäis sellai taideteos radiomastojen väliin, joka sitte olis aina maisemakorteissa ja Lahti sitten siitä tunnettaisiin. Se taideteos olisi möykky, joka ei esittäisi mitään ja se maksaisi muutaman miljoonan tai miljardin verorahoja, että miten ois? Kumma kyllä tää ei saanu tulta alleen. No sitten jäi muutaman vuoden päästä kunnanjohtaja kii verorahojen väärinkäytöstä eikä saanu ees fuduja ja nyt sitten on projektina toriparkki, mikä on venyny ihan käsittämättömiin mittasuhteisiin. Silti tolkutetaan, ettei mihinkään ole varoja eikä resursseja. WTF? Tuosta Ipanan reumasta tuli kolmas mielensäpahoittaja aihe, mutta palaan siihen kohta. Toinen E:llä alkava asia, on Eerika ja lastensuojelun nykytilanne. Lastensuojelua ja huostaanottoa käytetään uhkauksena, pelotteena, kiristyksenä, näpäytyksenä ja rangaistuksena. Mihins jäi se lapsen suojelu ja auttaminen?  Sillon ei jumalauta kökkö auteta, vaikka olis mitä todisteita nenän edessä, mutta sitten toinen ääripää, mitä nyt on ollut paljon julkisuudessa esillä, että lapsi viedään käytännössä mistä syystä vaan, jos on päätetty viedä. Oli todellista aihetta tai ei. Joo en usko, että sinne on syyttä alunperin menty, mutta onko ne syyt tosissaan ollut aina niin painavia, että pitää erottaa lapsi vanhemmistaan? Tästä tulee vuosien, jopa loppuiän traumat lapsille ja vanhemmille. Ja miten niillä videoilla sossut retuuttaa lasta. Ai hyvä tavaton kun adrealiini kiehuu veressä, nyt meinaan päästiin aiheeseen. Ja miten tällaisilta vanhemmilta, jotka on yrittäny hakea apua sossusta ja kiitoksena heiltä on viety lapset, niin käsittelee tätä Eerika tapausta? 11 lastensuojeluilmoitusta, likassa psyykkisiä ja fyysisiä vaurioita ja silti annettiin isän tappaa lapsensa vielä äitien päivän aattona. Miten käsittämättömältä se voi tuntua, jos lapsi on viety vaikkapa sen takia, että naapuri on ilkeyksissään kun koirasi paskoi eilen hänen nurmikolleen soittanut ja sanonut, että hakkaat lastasi, vaikkei se olisi totta ja sitten luet lehdestä, että isä sai lapsensa takaisin lapsen vastustelusta huolimatta, vaikka lapselta puuttui hiuksia päästä ja mustelmilla koko kroppa. En voi edes kuvitella, miltä se tuntuu, koska itseäkin jo suututtaa niin paljon kun luen noita juttuja, että on kaikki herneet ja porkkanamaakin nenässä. Lastensuojelulla ei ole mitään selkeää ohjenuoraa, vaan kaikki lait on tulkinnan varaisia. Ihmisiä työssä joo ja jos jonkun naama ei miellytä, niin häntä voi vähän näpäyttää ja siihen leipääntyy ja virheitä sattuu, mutta helvetti kökkö sentään he päättävät ihmisten elämistä! Ja usein ne päättäjät ei oo ees tavannu näitä perheitä. Ei kirurgikaan ketään tappaa saa kun potilaan naama ei nappaa tai on huono päivä ja vituttaa kököttää. Sossuista on tullut mielivaltaisia ja kaikkivoipia. Ihmisten oikeudet on poljettu maahan. Mun mielestä tollasessa ammatissa, kun sulla on käsissä toisten elämä, pitäs olla sikatiukat psykologiset kokeet, ennenkun virkaan pääsee ja pistokokeet vuoden välein. Ihan vaan jo senkin takia, että nykyiset työssäolevat on ihan liian ylityöllistettyjä ja he näkevät työssään rankkoja juttuja ja joutuvat tekemään vaikeita päätöksiä, niin onko he varmasti kykeneväisiä siihen? Sitäpä ei kukaan ole arvioimassa. Lisäksi mun mielestä he ei saisi enää piiloutua koneiston taakse, vaan heidän pitäisi joutua vastuuseen teoistaan ja sanoistaan. Joku asia voi olla ihan normaalia tai tottakin, mutta kun sen esittää tietyllä tapaa, niin mistä vaan saadaan pystyyn huostaanoton alkeet. Maalaisjärki siis tähän touhuun ja myös se, että sen sijaan että he keskittyisivät etsimään pienintäkin virhettä, mistä jallittaa vanhempia, keskittyisivät hoitamaan kunnolla Eerikan kaltaisia tapauksia, mistä oli selvät todisteet ja merkit, ettei resurssipulaa syntyisi. Jokos oisin vaahdonnut tästä aiheesta tarpeeksi? HUH :) No sitten Ipanan reumaan vielä. Täällä asiasta itseasiassa jo angstasinkin. Elikkä siis, vertaistukiryhmät ja muut reumalapsien vanhemmat. Tää menee rankasti yleistyksen puolelle ja kunnioitan kyllä kaikkia muita vanhempia, sillä monelle tää on tosi raskasta, mutta kun on vanhempia, mitkä melkein kilpailee siitä, kellä on kipein lapsi. Niillä se reuma on koko elämä, siitä puhutaan koko ajan, itketään mikä nivel on millonki ja mitä hoitoja seuraavaksi ja eletään sitä reumaa, ei lapsiperheen arkea. Sitten jos lapsella on ekaa kertaa parempi tilanne pistetään se annetaan sen pelata wii:llä kolme tuntia nyrkkeilyä ja sitten äkkiä takas valittamaan vertaistukiryhmään että: "Nyt meidän Annikirsileenajarmoilkkamattia sattuu käsiin kun pelas muutaman tunnin wii:llä pitäskö huomenna soittaa reumalle?". Että ne on raivostuttavia. Mä nään niin punasta, kun ei niiden lapset ikinä voi parantua, kun ei lapset eikä vanhemmat usko parantumiseen. Ekaa kertaa kun oltiin kuntoutuksessa, tokas yksi äiti, että: "En mä ainakaan usko, että mun lapsi paranee ja oon hyväksyny sen". Multa jäi suu auki. Sen takia tässä pentua piikitetään kaksi piikkiä viikossa, että se nimenomaan paranee ja se on se ainoa päämäärä, eikä muuta vaihtoehtoa hyväksytä. Piste. En nyt tarkoita, että se reuma pitäisi ignoorata täysin ja lopettaa hoidot. Ei, vaan mielestäni se tulee huomioida, samoin kun rajoitukset, mutta vaikka meilläkin on käyntejä tosi paljon, niin Ipana tuskin tietää olevansa edes sairas. Meistä minä olen ainoa, jota tää tauti millään tavalla kuormittaa tällä hetkellä. Reuma ei myöskään enää näy ulospäin ja me eletään ihan normi arkea, mut käydään vaan ottamassa piikkejä kerran viikos ja labrat kerran kuussa. Fysiot, musiikkiterapiat ym, on Ipanalle harrastuksia ja kuntoutusmatkat lomia. En mä yritä valehdella tai pimittää tietoja, mä kyllä puhun fysioterapiasta ja musiikkiterapiasta sille, mut ei se pidä niitä sairauden hoitona, kun ei sen mielestä itsessä ole mitään vikaa, kun mihinkään ei satu ja siinä Ipana on mielestäni ihan oikeassa. Reumalapsi on kuitenkin ensisijaisesti lapsi, eikä reuma. Ipanalla on seronegatiivinen polyatriitti lastenreuma, josta lääkäri sano (ei tosin meidän oma  hoitava, joka on ihana ja kannustava, vaan sellainen vähän kyseenalainen täti, josta nyt en muutenkaa pidä tai sen tavasta hoitaa asioita), et juuri tästä ei parane koskaan ja ennuste on huono. Mä vastasinki sille, että me tehdään sitten Ipanasta esimerkkitapaus ja vilautin leveintä hymyäni. Moni saman diagnoosin saanut on pyörätuolissa ja kolmas biologinen kokeilussa ja käyntejä ja muuta blaa blaa blaa enemmän ko laki sallii. Meidän likka kohta vuoden nivelet puhtaat ja lääkitystä ruvetaan kohta pudottamaan. Kiitos Jumalan ja oman hyvän asenteeni. Näin mä sen näkisin. Ja tottakai myös Ipanan hyvän asenteen. Me ei hyväksytä, että se on Ipanalla aina, vaan tähdätään parantumiseen ja edistystä on tapahtunu. Mä en niille muille vanhemmille muuta voi kun yrittää olla hyvänä esimerkkinä ja kertoa, kuinka vaikea se lähtötilanne oli ja muistaa heitä iltarukouksissani. Mutta tämä on se syy, miksen viihdy vertaistuki palstoilla tai varsinkaan vertaistuki-illoissa. Itse asiassa jo sana "vertaistuki" nostaa karvat pystyyn kun sitä tuputetaan, vaikka ymmärränkin, että siitä on monelle apua ja good for them, tärkeintä, että se apu tulee jostain! Se vertaistuki olisi parasta, missä joku kertoo selättäneensä tämän taudin, jolloin saisin taas kiintopisteen, että: "Hei, joku muukin on selvinnyt, me tehdään se kanssa!" Mutta siellä vertaistukiryhmässä jos meet jotain tän kaltasta sanomaan, niin sut poltetaan noitana, joten sekin siitä.

(Mulla oli aikoinaan myös tosi kielteinen asenne äiti-lapsikerhoja kohtaan... on edelleen...)

No siinäpä muutama, mistä mun mieli pahottuu nälkää näkevien lapsien, ympäristön tilan, eläinten julman ja kaltoinkohtelun yms. lisäksi. Lisäks mun mieltä pahoittaa joskus Ipana. Se osaa välillä sanoa tosi ilkeästi, kun suuttuu. Mistä Ipana sitten pahoittaa mielensä? Ipana saattaa pahoittaa mielensä, jos en kaupassa osta jotain, mutta se on kuitattu sillä, että lupaan ostaa jotain heti, kun hän on siivonnut huoneensa. Siihen loppuu sen haluamiset. Hän pahoittaa mielensä nukkumaan mennessä, kun aina on liian aikasta ja ei saa unta, silti sitä ei päästä millään aamulla ylös. Hän pahoittaa mielensä, jos on tehnyt jotain rumaa tai rikkonut jotain, tai viimeistään kun jää siitä kiinni. Hän pahoittaa mielensä, jos joku tulee sotkemaan leikit tai sanoo hälle rumasti, joskin osaa kyllä liian varsin tehokkaasti pitää puolensa. Mutta suurin Ipanan mielenpahoittaja on kylästä lähtö. Se on semmoi kyläluuta että. Mitä kauemmin kylässä on oltu, sitä vaikeempi sieltä on lähteä. Pahin kaikista, jos se on ollu yksin siellä, niin huuto alkaa jo, kun se näkee mut ovella. Mä olen maailman kamalin, inhottavin, huonoin ja ilkein äiti ja pilannu hänen elämänsä. Toisessa hetkessä kun annan autossa istua etupenkillä tai katsoa muumit ennen nukkumaan menoa, niin mä olenkin maailman ihanin, kaunein ja paras äiti. Mennään tällä..

4 kommenttia:

  1. Olipa siinä yhdelle ihmiselle huolta ja murhetta :( Mutta onneksi oot paras äiti! :)

    VastaaPoista
  2. Apua.. olipas tosiaan pitkä vuodatus.. monesta smaaa mieltä.. ja monesta kohtaa saatais kyllä varmasti väännettyä pitkästikin. :D

    Mutta tsemppiä teidän arkeen joka tapauksessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua kuulkaas kun mul ois varmaan kolmen aineen verran sanottvaa nyt näistä lapsiperheen tukien leikkaamisista. Kansanedustajat eivät silti ole valmiit luopumaan puhelin tai torkkupeittoeduistaan, mutta työttömiltä ja lapsiperheiltä voi kyllä otta ne jumaliste elääki herroiks ja ajelee urheiluautoilla ja kansanedustajat joutuu tyytyy nuudeliin ja tonnikalaan. Vai oliko se sittenki toisinpäin????! helevetti voisivat edes sen verran että vaovaantuisivat kokouksiin saakeli. Kun aina on salit puoltyhjinä. Niil ei kovin kummoi homma oo mut palkkaa kelpaa kyllä, mut töihin voi mennä ko lystää, kyllä verorahoilla voi spräidää vaikka valtio onki vitusti velkaa. Eihän se politiikon taskusta pois ole...

      Poista

Kiva kun kävit, rustaa jotaki!